Espoonkruunu Oy
Espoonkruunu Oy perustettiin 1. joulukuuta 1999 yhdistämällä 12 vuokrataloyhtiötä yhdeksi kokonaisuudeksi. Kymmenen toimintavuoden aikana yhtiön toiminta on laajentunut nopeasti.
Espoonkruunulla on tällä hetkellä lähes 14 000 vuokra-asuntoa eri puolilla Espoota ja uusia rakennetaan jatkuvasti. Tavoitteena on aloittaa 300 uuden asunnon rakentaminen vuosittain. Espoonkruunun asunnoissa asuu noin 28 000 ihmistä - suunnilleen saman verran kuin Riihimäen kaupungissa on asukkaita.
Espoonkruunu on Espoon kaupungin omistama yhtiö, jonka tavoitteena ei ole tuottaa voittoa eikä jakaa osinkoa. Yhtiö toimii omakustannusperiaattella, mikä tarkoittaa sitä, että vuokrat käytetään asiakkaiden hyväksi asuntojen, asumisympäristön ja kiinteistöjen parantamiseen.