Espoonkruunulla on 14 000 asuntoa

Espoonkruunulla on lähes 14 000 asuntoa eri puolilla Espoota. Uusia asuntoja valmistuu noin 300 vuodessa.

Asunnoista suurin osa eli 71 prosenttia on kerros- tai pienkerrostaloissa. Rivi- ja luhtitaloissa asunnoista on 27 prosenttia. Paritaloissa asunnoista on vain pari prosenttia.

Pieniä asuntoja kysytään paljon, siksi niitä on rakennutettu eniten viime vuosina. Lähes puolet asunnoista on kaksioita. Yksiöitä ja isoja asuntoja eli 4-6 huoneen asuntoja on noin 13 prosenttia.


Tulorajat poistuvat, tilalle tarveharkinta

Asukasvalinta perustuu tarvehankintaan: asunnon saantiin vaikuttavat asunnontarve, varallisuus ja tulot. Asuntoa haettaessa on näistä seikoista annettava selvitys. Arava- ja korkotukiasuntojen asukasvalinnassa aikaisemmin noudatetuista tulorajoista on luovuttu valtioneuvoston päätöksellä 1.4.2008. 


Mikä katsotaan varallisuudeksi?

Varallisuutta ovat esimerkiksi hakijan omistama kiinteistö tai osakehuoneisto. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan luotettava arvio omaisuuden myyntiarvosta ja selvitys lainoista. Myyntiarvion voi pyytää isännöitsijältä, kiinteistövälittäjältä tai rakennustarkastajalta.

Huomioon otettavasta varallisuudesta voidaan vähentää lähtöpaikkakunnalla sijaitsevan oman asunnon arvo, jos hakija muuttaa työpaikan takia toiselle paikkakunnalle eikä voi kulkea päivittäin töihin omistamaltaan asunnolta pitkän matkan tai hankalien kulkuyhteyksien vuoksi.

Varallisuusrajat ovat voimassa koko maassa, mutta ne saattavat vaihdella kunnittain. Talouden koon kasvaessa varallisuusrajaa korotetaan 5 000 euroa henkilöä kohden.


Tulot

Hakijoiden tuloina otetaan huomioon ruokakuntaan kuuluvien pysyvät tulot kuukautta kohti (bruttokuukausitulot). Tuloja ovat esimerkiksi palkat lisineen, puolisolle maksettava elatusapu, eläkkeet, jatkuvat tapaturma- ja vakuutuskorvaukset, invalidiraha, pääomatulot ja ulkomailta saatavat tulot. Luontaiseduista otetaan huomioon verotusarvo. Myös aikuisopintoraha ja aikuiskoulutustuki lasketaan tuloiksi.

Tuloiksi ei lasketa asumistukea, lapsille maksettavaa elatusapua tai muita vastaavia tulonlisiä. Huomioon ei myöskään oteta selvästi tilapäisiä tuloja kuten asevelvollisen päivärahaa, sotilasavustusta ja koulua käyvien alle 18-vuotiaiden lasten loma-ajan tuloja.

Hakijoiden tuloja vertailtaessa otetaan huomioon ruokakunnan koko ja lasten lukumäärä.