Lemmikkieläimiä koskeva lainsäädäntö
Järjestyslaki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612
14 § koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä."
Lemmikkieläinten suojelua koskeva eurooppalainen yleissopimus; Suomessa saatettu voimaan asetuksella nro 49/1992
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920049
3 § Eläinten hyvinvoinnin perusperiaatteet
1. Lemmikkieläimelle ei saa tuottaa tarpeetonta kipua, kärsimystä tai tuskaa.
2. Lemmikkieläintä ei saa jättää heitteille."
Heitteillä oleva lemmikkieläin:
1. Artikla, määritelmät, kohta 5. "Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa."
Metsästyslaki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615
85 § Huolenpito kissasta
Kotieläimeksi otetun kissan heitteillejättö ja hylkääminen on kielletty."
75 § (14.6.2002/516)
Metsästyslain säännösten rikkominen
Joka tahallaan tai huolimattomuudesta...
1) vahingoittaa riistaeläintä tai häiritsee sen soidinta, pesintää tai poikasia 37 §:n 1 momentin nojalla annetulla asetuksella säädettynä rauhoitusaikana,
7) jättää heitteille tai hylkää kissan vastoin 85 §:n säännöstä, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, metsästyslain säännösten rikkomisesta sakkoon."
Luonnonsuojelulaki
Huom! erit. 39§ (vapaana liikkuva kissa mitä suurimmalla todennäköiyydellä häiritsee, pyydystää, vahingoittaa ja jopa tappaa rauhoitettujen lajien yksilöitä)
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096
Eläinsuojelulaki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247